Luin vähän aikaa sitten Annukka Salaman teoksen nimeltä Käärmeenlumooja. Kuulin, että hänen kirjoittamastaan Faunoidit-sarjasta oli ilmestynyt toinen osa. Pakkohan se oli lukea.
Käärmeenlumoojaa lukiessani nuorisokieli ja englanninkieliset lainasanat kuulostivat alkuun nihkeiltä. Totuin siihen kuitenkin nopeasti ja lukaisin kirjan loppuun. Enkä pettynyt.
Annukka Salamalla on hallussaan elävän kerronnan ja koukuttamisen taito. Kun kuulin Käärmeenlumoojan olevan hänen esikoisromaaninsa, meinasivat silmäni pudota lattialle. Piraijakuiskaajaakaan ei meinaa laskea käsistään millään - ote kantaa viimeiselle sivulle asti ja jättää lukijan janoamaan lisää.
Annukalle ropisee valtavasti pisteitä päähenkilöistä, joista kaikki ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Kirjasta on jätetty pois täydellisiksi veistetyt, kiiltokuvamaiset hahmot. Onneksi. Päähenkilö Unna ei ole muodikas koulun kuningatar vaan ujo, poikamainen ja muut vieroksuvat häntä. Toinen päähenkilö Rufus ei hänkään ole jenkkihymyinen Edward Cullen.
Juonesta on jätetty pois kaikki ylimääräiset hölinät, jotka yleensä nuorten fantasiakirjoissa kyllästyttävät. Unnan ja Rufuksen väliset tunteet ymmärtää ilman ylitsevuotavia rakkaudentunnustuksiakin. Kirja ei missään vaiheessa luisu liian siirappiseksi.
Oman vivahduksensa kirjaan tuovat muut henkilöt, kuten Rufuksen kämppäkaverit Vikke, Ronni ja Joone, sekä uudet tuttavuudet Eden ja Nemo. Meininki on sopivan rosoista ja pisteitä sataa myös ronskista huumorista.
Juonessa on muutamia töksähdyksiä, esimerkiksi se, miten rennosti Unnan äiti suhtautuu siihen, että hänen tyttärensä lentää Amerikkaan puolivieraan pojan kanssa, joka syöksee tulta. Kun alettiin puhua ikivanhoista lohikäärmelegendoista ja kuninkaista, alkoi meno mennä itselläni vähän yli hilseen. Annan kuitenkin nämä pienet töksähdykset kirjailijalle anteeksi. Juoni pysyi mukavasti koossa viimeiselle sivulle asti.
Faunoidit ovat myös mielenkiintoisia tyyppejä. Annukka on kuvaillut harvinaisen osuvasti ja mielenkiintoisesti eri eläinten ominaisuuksia ja mukana on myös kiinnostavia faktoja eri eläinlajeista. Faunoideilla on myös oma rekisterinsä ja kansainvälinen liittonsa.
Manitsinkin jo äsken, että Annukka kuvaa osuvasti eri eläinten ominaisuuksia. Kaikissa ihmisissä on voimaeläimeltään tulevia vaistoja ja mielihaluja - esimerkiksi Unna tykkää paljon pähkinöistä ja metsässä olemisesta.
Koko faunoidijengi on täynnä sympaattisia ja hauskoja hahmoja. Odottelenkin jo kolmatta osaa. Suosittelen lämpimästi teosta kaikille, todella koukuttavaa! Vau!
Netistä löytyy myös kirjan traileri, kannattaa tsekata. Poimin faunoidit.fi-sivulta pienen lukunäytteen:
"Metsästäjän mustat silmät pyörähtivät ympäri ja paljastivat pelkkää valkoista silmämunaa, kun jokin nytkäytti vanhuksen vartaloa. Luisevat sormet muuttuivat rennoiksi, ja ote putosi Edenin kaulalta. Kalastajan vartalo kuulosti ihan perunasäkiltä mätkähtäessään painavana maahan. Musta verilammikko levisi hetkessä hiekalle ja kasvoi kamalaa vauhtia. Nemo seisoi ruumiin takana. Veli riiputti valtavaa vesuria kädessään, sellaista jolla hakattiin katukeittiöissä kookospähkinöitä auki. Terästä valui verta kadulle, ja jostain kuului lapsen itkua.
”Voi taivas, mitä sä menit tekemään”, Eden henkäisi ja huusi mukana, kun nainen alkoi kirkua kadun toisella puolella."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti